Mitaton on ilmiö, asia tai teema, jolla ei ole (tarkkaa) mittaa tai mittasuhdetta. Kuvataiteilija Robert Smithsonille (1938–1973) mittakaava tarkoitti epävarmuutta. Koko määrää ja määrittelee objektin, mutta mittakaava määrittelee taiteen. Halkeamaa seinässä voidaan kutsua Grand Canyoniksi, jos sitä tarkastellaan mittakaavan eikä koon termien mukaan, Smithson kirjoitti vuonna 1972.
maanantai 2. marraskuuta 2015
torstai 2. heinäkuuta 2015
Jossain ymmärtämisen ja näkemisen välissä - objektin ja ulkomaailman ristiriitaisuuksia
Sopimus
Vaihdan hiippakuntaa. Tämä ei ole lainkaan niin dramaattista, miltä se ensivaikutelmalta kuulostaa. Kolme vuotta kestänyt projektityöni kolmannen
sektorin vapaaehtoistoiminnan parissa päättyi ja vaihtui Taideyliopiston
Kuvataideakatemian tutkijatohtorin arkeen eilen, heinäkuun ensimmäinen
päivä, jonka jälkeen minulle jää kylliksi aikaa valmistautua tutkimaan pinnan ja
syvyyden kysymyksiä.
Syvyyden ja pinnan jatkuvaa tasapainottelua on myös tämä
tällainen kepeähkö kesäinen blogikirjoittelu. Samalla kun pohdin tulevaa ja tärkeiksi
kokemiani kysymyksiä pyrin madaltamaan kirjoittamistoimeen ryhtymisen kynnystä,
niinpä tarkoitukseni on sormiharjoitella ajattelun ja käytännön yhdistämistä,
joka tulevassa tutkijantoimessani olkoon pyrkimykseni ja ohjenuorani. Olen näet
aina vierastanut sellaista tieteen [tai taiteen] kaapuun piiloutumista, sikäli
kun se on tarkoittanut ylpeää hienostuneisuutta tai erottautumista arjesta, joka
estäisi minua tuomasta esiin sellaista ajattelun ja taiteellisen toimen käytännöllisyyttä,
johon itse toivoisin taiteellisen tutkimukseni kautta saatavan tiedon
kytkeytyvän.
Aloitan Peter Greenawayn elokuvasta Piirtäjän sopimus, johon minulle avautuu tässä tilanteessa oiva
aasinsilta. Piirtäjän sopimus -elokuva ei ole vuosiin [vuosikymmeniin!] ollut
mikään uutuus [se valmistui vuonna 1982], mutta elokuvan teema on juuri nyt,
tässä taitekohdassa, työpaikan vaihtuessa, jotenkin ajankohtainen. Rakennan
mielessäni analogiaa elokuvan ja juuri taakse jättämäni kolmen vuoden välille,
ja vaikka joitain yhtäläisyyksiä niissä onkin, ja vaikka niiden olemus saattaa vaikuttaa jotenkin samankaltaiselta
– näin ei välttämättä ole. Jonkinlainen kytkentä on kuitenkin olemassa, kenties
samaisen, hentoisen aasinsillan kautta, johon juuri tämän kappaleen alussa
viittasin.
1600-luvulle sijoittuva elokuva on tarina nuoren,
kunnianhimoisen taiteilijan erikoislaatuisesta työtehtävästä. Perusbrittiläisen,
yltiövauraan tilan naiset vehkeilevät Nevillen, taitelijan, kanssa ja houkuttelevat
hänet solmimaan sopimuksen, tilauksen, jonka mukaan taiteilijan tulee piirtää
kaksitoista piirustusta herra Herbertin asuintilasta lahjaksi herran saapuessa
kotiin Southamptonista, jossa hän on parhaillaan työmatkalla. Tilaus sisältää
kuitenkin myös muuta kuin taiteilijan visioita. Sopimusehtoihin näet kuuluu,
että piirtäjä saa luvan lempiä rouva Herbertin kanssa. Hän suostuu jokaisesta
jäljellä olevasta piirustuksesta tapaamaan rouvan. Ja suostuu kaikkiin rouvan
toivomuksiin hänen nautinnon tyydyttämiseksi.
Mutta piirtäjä asettaa myös omat ehtonsa, hänen luovuuttaan,
hänen havaintojaan palvelevat piiruntarkat vaatimukset sille, mitä itse
kussakin kuvattavassa kohteessa saa milloin ja minäkin aikana päivän mittaan tapahtua
ja minkälaisia objekteja maisemassa kuuluu olla. Piirtäjä tuntuu ja näyttää olevan
tilanteiden ja tapahtumien valtias hänen sanelellessaan työnsä ehdot. Piirtäjä ryhtyy
toimeen, ja alkaa toteuttaa kahdentoista piirustuksen sarjaansa. Kaikki tuntuu
sujuvan mitä mainioimmin, Nevillen vieraillessa ahkerasti rouva Herbertin
makuuhuoneessa.
Elokuvan taitekohdassa herra Herbertin tytär tulee piirtäjän
luo, ja haluaa tehdä piirtäjän kanssa häntä itseään miellyttävän sopimuksen: ”Olen
ymmärtänyt, että älykäs mies on välinpitämätön maalari. Maalaaminen vaatii
tietynlaista sokeutta. Osittaista kieltäytymistä nähdä kaikki mahdollisuudet.
Älykäs mies ymmärtää kohteestaan enemmän kuin mitä hän näkee. Jossain
ymmärtämisen ja näkemisen välissä hän on rajoittunut siten ettei voi toteuttaa
jotain tiettyä näkemystä vahvasti. Peläten, että terävä-älyiset, joita hän
yrittää miellyttää, huomaavat hänet vajavaiseksi, jos hän ei sisällytä
tietämäänsä, mutta myös sitä mitä he tietävät.” (Kohtaus Youtubessa)
Miellyttääkseen Nevillen olisi tytär Herbertin mukaan maalattava
jotain, minkä olettaa jokaisen tietävän, tai yhtä lailla: minkä jokainen voi
olettaa oikeaksi. Hän ei saisi asettua edelle, näkijäksi, kokijaksi vaikka
hänen palveluksistaan maksettaisiin kuinka ruhtinaallisesti tahansa – tai ehkä
juuri sen vuoksi. Että hänelle maksetaan. Ruhtinaallisesti.
”Jos olette älykäs mies ja siten välinpitämätön maalari”,
herra Herbertin tytär sanoo ja jatkaa: ”Käsittänette, että kuvailemani tulkinta
on mahdollista tauluissanne olevien todisteiden takia. Jos kuulemani mukaan,
olette taitava piirtäjä niin luultavasti pystytte päättelemään etteivät esineet
muodosta minkäänlaista suunnitelmaa, salajuonta tai syytettä”. Johon Neville
vastaa: ”Syytettä? Te olette nerokas. En saa yhtäaikaisesti olla juuri niitä
kahta asiaa, jotka haluaisin olla.”
Liittoutuminen
Herra Herbert löytyy hukkuneena vallihaudasta. Elämä tilalla
alkaa käydä sietämättömäksi. Alati kutistuva elinpiiri ei yksinkertaisesti
kestä liian monen tahon liian ristiriitaisia viestejä. Käyttäydytään siivosti
ja nätisti mutta selän takana ollaan valmiita mihin tahansa. Kukaan ei saa
haluamaansa.
Joukko lakeijoita ja muuta talon vetelehtivää väkeä on jo
hyvän aikaa panetellut piirtäjää, mutta piirtäjä ei tunnu kuulevan heitä. Yksi
lakeijoista on rakastunut rouva Herbertiin, ja pelkää että häntä tultaisiin
syyttämään herran kuolemasta ja ryhtyy solmimaan salaliittoa rouvan kanssa. Lakeija
ilmoittaa tarvitsevansa rouvan suojelua muita salaliittoja vastaan, niinpä
lakeja ehdottaa että rouva ryhtyy salaliittoon hänen kanssaan. Lakeija pyrkii
solmimaan sopimuksen, jolla hän lunastaisi piirtäjän tekemät piirustukset ja saisi
samalla suojelua [ja lempeä] rouvalta. Hän kiristää rouvaa, koska tietää rouvan
ja piirtäjän välisestä sopimuksesta ja rouvan uskottomuudesta.
Piirustuksista ryhdytään käymään absurdia kauppaa. Herra
Herbertille halutaan tehdä monumentti piirroksista saaduilla rahoilla. Samalla
piirtäjää ryhdytään ivaamaan kaikin mahdollisin keinoin, jotta piirustukset
saataisiin näyttämään mahdollisimman häpeällisiltä ja arvottomilta: ”Mitä
hänellä on kädessään? Nimeltä mainitsematon. Toinen kynä? Se muistuttaa kynää.
Onko se kynä? Se on pieni kynä. Kynä on miekkaa vahvempi. Annamme 400 guineaa
tätä ruokotonta muistomerkkiä varten. Kuittauksena laitamme piirustuksen
kylpylän seinälle. Se, jossa on pieni koira, heiluttamassa häntää.”
[...ja nyt tähän väliin pitkähkö suora sitaatti, lyhennelmä kylläkin, vuoropuhelu rouvan ja lakejan välillä. Siihen kannattaa kyllä panostaa, sillä Greenawayn dialogi on sujuvaa ja mielenkiintoista.]
Lakeija rouvalle: ”Vaihdan sopimuksen piirustuksiin. Teillä
on 12 piirustusta ja herra Neville on kuuluisa. Piirustukset voidaan tulkita
teidän häpeäksi. Piirustusten alkuperäinen tarkoitus lahjana miehellenne
häviää.”
Rouva: ”Olen maksanut piirustuksista jo liian paljon.” [Aviomiehensä,
herra Herbertin hengen, koko hataran rakennelman, hänen oman elämänsä
syöksymisen kohti katastrofia, vanhenevan rouvan ilon lemmestä ja nuoresta
rakastajasta jne jne…]
Lakeija: ”Ne voivat tulla kalliimmaksi. Ne voivat viedä
teiltä kaiken. Huorintekijä ja kuollut aviomies pilaavat maineen.”
Rouva: ”Entä herra Neville?”
Lakeija: ”Mitä hänestä? Hän on poissa.”
Rouva: ”Miten hän liittyy tähän salajuoneen?”
Lakeija: ”Hän ei ole osa minun juontani.”
Rouva: ”Hän voi olla osallisena samanlaiseen yritykseen
tulevaisuudessa.”
Lakeija: ”Te maksoitte hänelle palkkion ja täysihoidon
tehtävän ajan. Kaikki jotka kiinnittivät huomiota tietävät se olevan käytäntö.
Jos sopimus on tuhottu, niin kenenkään ei tarvitsisi tietää, että tarjositte
hänelle enemmän.” [Siis rahaa ja lempeä!]
Rouva: ”Missä sopimus on?”
Lakeija: ”Se on minulla tässä. Missä piirustukset ovat?”
Rouva: ”Miten selitän piirustuksien puuttumisen?”
Lakeija: ”Te tuhositte ne. Ilman miestänne ne olivat teille
arvottomia.” [Tässä tulee esille elokuvan kieroutunut logiikka, piirustusten lyhytnäköinen
hyötynäkökulma, välinearvo, joka ei vähäisemmässäkään määrin liity piirustusten
taiteellisiin ansioihin: rouvalle tarjotaan rahaa ja maineen säilymistä jos hän
myisi piirustukset. Aviomies on kuollut. Rahaa tarvitaan monumenttia varten.
Lisäksi rouva menettäisi maineensa jos ei myisi piirustuksia.]
Rouva: ”Mitä jos taulut olisivat jo myynnissä? Teidän
juonenne ei ole aukoton.”
Lakeija: ”Myitte ne, koska tarvitsitte rahaa muistomerkin pystyttämiseen
miehenne kunniaksi. [ja säilyttääkseen illuusion uskollisuudesta aviomiestään
kohtaan] Tai vaihtoehtoisesti myitte ne, koska ne muistuttivat miehestänne joka
kerta kun katsoitte niitä. Pystyn tarjoamaan muutakin kuin pelkän juorun. Voin
kutsua teidät mukaan juorun kehittämiseen. Meidän ei tarvitse nähdä paljon
vaivaa, sillä suurin osa on jo tehty.”
Rouva: ”Miten minä hyödyn tästä tehtävästä?”
Lakeija: ”Huvitusta. Tyydytystä salajuonen toteuttamisesta.
Ja meitä paremmat saattavat joutua kärsimään. Herra Nevillen kasvavan maineen
vuoksi voimme hyötyä tuntuvasti.” [Jälleen taitelijan teokset välineellistetään.
Taiteellisella laadulla ei ole merkitystä, vain sillä, mikä taiteilijan arvo on
yhteisölleen, missä asemassa taiteilija on suhteessa muihin ja miten häntä
voidaan käyttää osana juonittelua, osana erilaisia sopimuksia, osana tätä kieroutunutta
koneistoa, jota Greenaway kuvaa. Voiko keskinkertaisuuden ja kateuden ilmaista yhtään
selvemmin? Meitä paremmat saattavat
joutua kärsimään… Lakeija pilkkaa piirtäjää mieheksi, jolla on vähäiset taidot,
kyseenalainen kunnia, joka hyötyy sopimuksillansa, joilla on sopimaton halu saattaa
muut häpeään. Tekojen ja lahjojen alalla lakeija pitää rouvaa kuitenkin pioneerina.]
Nevillen silmät poistetaan. Taiteilijaa pilkataan, potkitaan
maassa jo makaavaa: ”Koska poistimme elinkeinonne, ette tarvitse hienoja
vaatteitanne.” Vaatteet revitään. Piirtäjä piestään hengiltä, heitetään
vallihautaan, samaan paikkaan josta herra Herbert löydettiin. Piirustukset
poltetaan. Viimeisissä kuvissa piirustukset palavat.
Epilogi
Minua miellyttää ajatus siitä, että voisin Greenawayn
lailla ilmaista silkkihansikkain jotain raudanlujaa. Jonkinlaisena epilogina [ja jälleen hatarana aasinsiltana] laajennan
juuri kirjoittamani koskemaan myös tulevaisuuttani, sitä pinnan ja syvyyden
analyysiä, sitä subjektin tyhjentymistä ja sisällyksettömyyttä, sitä fyysisen
objektin ja ulkomaailman aktien välistä ristiriitaisuutta, jota minun on määrä
ryhtyä sormeilemaan tulevassa post doc -tutkimuksessani. Greenaway kuvaa täsmälleen
juuri tämänkaltaista voimattomuutta, impotenssia, mykkyyttä, kykenemättömyyttä,
joka tiivistyy ja konkretisoituu myös siinä huomiossa, jonka mukaan näytteille
asettamisen eleet ovat ne, jotka ovat todella kiinnostavia pikemminkin kuin
näiden eleiden tuotokset.
Monesti
näyttää käyvän niin, että esine [taideteos] tuodaan julki ikään kuin oltaisiin
luotu traditionaalisen kaltainen, arvokas ja esteettinen objekti, vaikka
todellisuudessa ei oltaisikaan luotu tai esitelty mitään tämän suuntaista [vrt.
esimerkiksi Damien Hirst For the Love of God
–veistos]. Tällöin
symbolisesti merkittävää on vain sokki, kontrasti absurdiuden, esineen ja sen
välillä, miten kyseistä esinettä on kohdeltu. Tämän voi käsittää
traditionaalisten mielipiteiden, pompöösiyden, kankeuden tai palvovan asenteen
kyseenalaistamisena, jolloin tämänkaltaisen kyseenalaistamisen arvellaan olevan
jotain erityistä. Sitä se ei useimmiten kuitenkaan ole.
Koen tätä ristiriitaa jatkuvasti erityisesti sellaisten teosten kohdalla, joiden voi selkeästi nähdä olevan valmistettu jotain tiettyä sopimusta silmällä pitäen. Ja tällaisia teoksia ja tällaisia sopimuksia riittää – ja juuri tätä Greenaway Piirtäjän sopimus -elokuvassaan käsitteli. Yhä vieläkin, tänään, ajankohtaisesti.
Koen tätä ristiriitaa jatkuvasti erityisesti sellaisten teosten kohdalla, joiden voi selkeästi nähdä olevan valmistettu jotain tiettyä sopimusta silmällä pitäen. Ja tällaisia teoksia ja tällaisia sopimuksia riittää – ja juuri tätä Greenaway Piirtäjän sopimus -elokuvassaan käsitteli. Yhä vieläkin, tänään, ajankohtaisesti.
Näin tänä lämpimänä heinäkuisena päivänä ajattelin tuosta minulle vielä
tuntemattomasta, johon olen ryhtymässä. Nyt olen saanut aloitetuksi uuden
työni.
Hyvää kesää!
PS: Greenaway saapuu elokuussa vieraaksi Espoo Cineen, jossa
ensiesitetään hänen elokuvansa Eisenstein in Guanajuato.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)