Martti Ahtisaaren hautamuistomerkkikilpailu käytiin vuoden 2024 alkupuoliskolla. Eilen isänmpäivänä paljastettiin kilpailun voittanut arkkitehti Harri Pakarisen suunnittelema kilpailuehdotus. Veistos sai myönteisen vastaanoton ja sen koetaan kuvaavan hyvin Ahtisaaren elämäntyötä. Somessa käytiin jonkin verran keskustelua kisan tiimoilta. Tämä kirjoitus on referaatti päivityksestäni FB:ssä 13.5.2024. Kirjoituksen lopulla valmistamani ehdotus kisaan.
Olin valmistanut oman kilpailuehdotukseni photoshoppaamalla leikkaa-liimaa-periaatteella ja pohjustanut ehdotukseni A3-plansseihin. Tämän lisäksi olin askarrellut tuon kyseisen kuvanveistäjän pelinavauksen rinnalla todella vaatimattomalta näyttäneen pienoismallin. Kuvanveistäjän voitto vaikutti jo tässä vaiheessa sinetöidyltä.
Ahtisaaren hautamonumenttikilpailun ykkössija meni arkkitehdille, samoin muut palkintosijat. Jollain tavalla kuvaavaa tälle kilpailulle oli se, että voittajaehdotuksen tekijä sanoi tehneensä kilpailuehdotuksensa nopeasti, muutamassa päivässä. Siinä ajassa ei valmisteta voittavaa ehdotusta ilman mittavaa tietokone- ym. koneosaamista. Ammattitaito sekin, tietenkin. Ei voitto pelkästään teknisellä osaamisella irtoa, olipa väline mikä tahansa. Pitää olla myös idea ja substanssi kondiksessa ja onhan tuossa voittajaehdotuksessa ilman muuta näitä kumpaakin.
Kilpailun tiimoilta tuli näkyville kolme presidentilliseltä kuulostavaa pointtia. Yhtäältä se, minkälaisilla kilpailuehdotuksilla tässä kisassa oli mahdollisuus pärjätä. Toisaalta taas heräsi kysymys siitä, onko kuvataiteilijan koulutus jäänyt takamatkalle verrattuna vaikkapa siihen, minkälaisen koulutuksen arkkitehdit saavat suunnitelmiensa esille tuomiseksi? Kolmas on klassinen kysymys siitä, onko tämä uhka vai mahdollisuus? Viekö tämän tapainen kilpailu ojasta allikkoon vai nostaako kisa tulevien kilpailuehdotusten tasoa kuvataitelijoiden parantaessa suorituksiaan, kuten toivoa sopii.
Vastamonumentteja ei juuri nähty – tosin yksi sellaisista oli kilpailun kolmanneksi sijoittuneen arkkitehti Joakim Breitensteinin seinämäinen tiiliteos. Toisin sanottuna me kuvataitelijat emme – syystä tai toisesta – päässeet käymään ammattikuntamme kannalta elintärkeää keskustelua taideteoksen ja hautamuistomerkin välisestä rajankäynnistä ja taiteen mahdollisuuksista juuri tässä todella tiukasti rajatussa kontekstissa. Taiteilijoitten strategioihinhan tunnetusti kuuluu myös toimiminen etukäteen asetettuja edellytyksiä ja rajoituksia vastaan. Kilpailu tuskin suosi pelkästään arkkitehteja, vaikka kuvamanipulointi olikin ylitse muiden. Vähintään tällainen kriittinen rajojen koettelu ja reflektio tästä sopasta jäi – jos ei nyt aivan puuttumaan niin kuitenkin todella vähiin.
Kysymys siitä, miten kilpailuissa rajataan osallistujia ei ole yhdentekevä ammattikuntamme kannalta. Tämän huomion moni kuvataiteilijakollega toi esiin somekeskustelussa. Jos osallistuminen kilpailuihin sallitaan useille eri ammattiryhmille myös tulevaisuudessa, on eri taiteen alueiden erityispiirteet huomioitava kilpailuohjelmissa. Tekoälyn aikakaudella taitavan koneosaamisen ei soisi ratkaisevan kisaa. Keskustelun on syytä jatkua.
*****
"Mahdollisuus"-hautamuistomerkkiteokseni lähtökohtana oli, että sen pyöreä muoto olisi lähestyttävissä monesta suunnasta – teos näyttää eri puolilta erilaiselta.
Minulla oli viimein aikaa tehdä kilpailutyöni rauhassa ja hitaasti. Niinpä tein ehdotukseni piirtämällä ja veistämällä. Työhön kului helposti koko kaksi kuukautta kestänyt kilpailuaika. Halusin haastaa itseni ja samalla ”konepiirtämisen”, photosoppailut ja blenderöinnit, joita olen ehtinyt tehdä kylliksi urani aikana. Samalla ajatukseni oli, ettei ehdotustani voisi pitää edes erehdyksessä tekoälyn tuotoksena.
Minulle nämä olivat aivan keskeisiä motiiveja, joilla ei luonnollisesti ole mitään tekemistä tämän kisan lopputuloksen kannalta. Omasta ehdotuksestani olen yhä yhtä vakuuttunut, vaikkei se sijoittunut edes lyhyemmälle listalle tai päässyt mukaan parhaimpien joukkoon.
Veistosta tai pienoismallia ei tällä kertaa vaadittu. Mikäli sellaisen kuitenkin halusi valmistaa sen voisi esitellä yhdellä A3-kokoisella planssilla.